Julkaisemisen vaaroista

Työvoimaviranomainen se jaksaa hämmästyttää. Lopulta päätös hyvin tässä tapauksessa, lopusta kukaan ei uskalla veikata mitään.

Tieteentekijä -lehti kertoo, että pääkaupunkiseudun työvoimatoimikunta oli päättänyt periä kaikki tutkijan edellisvuonna saamat työttömyyskorvaukset takaisin, koska mokoma oli mennyt julkaisemaan tieteellisiä julkaisuja. Työttömyysturvalautakunta pyörsi päätöksen myöhemmin.

Tutkija oli liittonsa tuella perustellut asiaansa muun muassa sillä, että osa julkaisuista oli kirjoitettu jo aiemmin, apurahan nauttimisen aikana. Käytännöllinen perustelu, ja takuulla rehellinen. Julkaisujen tuottaminen kun on pitkä prosessi, kaukana päivälehtitahdista. Tutkija ei myöskään ollut saanut tieteellisistä julkaisuistaan maksua. OK, kukapa meistä saisi. Harvan ruokakassia julkaisut paisuttavat edes yhden makaronikilon vertaa vuodessa. Kolmas perustelu onkin jo sitten aika paha, kun sellaiseen joutuu turvautumaan: kirjoittaminen ja julkaiseminen ovat normaalia kansalaistoimintaa ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista, joka on kaikkien oikeus. Riippumatta siitä, nauttiiko työttömyysturvaa vai ei. Erikseen valituksessa painotettiin tietysti sitä, ettei tällainen kirjoittaminen estä kokopäivätyön vastaanottamista.

Lumivalko, ruusunpuna pälyilee ympärilleen ja pelkää, että vaikka hänellä onkin useamman vuoden työsuhde ja virkanimikekin, joku muu viranomainen kurkkii nurkan takaa, ettei vaan tulisi liioitelluksi kansalaisoikeuksia. Ja vahtii että ainakin sinä päivänä, kun rahoitus loppuu, Lumivalko, ruusunpuna ymmärtäisi yskän ja lakkaisi olemasta tutkija. Lopettaisi kesken lauseen, unohtaisi sitoumuksensa tutkittaville, nauraisi menetetylle - tosin aika kuvitteelliselle - uralleen, hakeutuisi oikeisiin töihin tai edes sienimetsään.

Ehkä kuusen takana kukaan ei yritä arvioida, liikkuuko tutkijan päässä kiellettyjä ajatuksia ja aikomuksia.

Mutta mitäköhän ammattiliitto ajattelee tutkijan kirjoittamistyöstä, kun vienosti ehdottaa, että myös tutkijalla pitää olla mahdollisuus tehdä pienimuoitoisia kirjoitustöitä ilman että oikeus työttömyysetuuteen evätään. Missä kulkee pienen ja ison raja? Jossain artikkelin ja 300-sivuisen monografian välissä? Vai lepun* ja kansainvälisen referoidun artikkelin välissä? Samaahan voitaisiin soveltaa apurahataiteilijoihinkin: novellia saa kirjoittaa mutta romaania ei, suurin sallittu maalauksen koko on 25 x 25 cm, säveltää saa yhden laulun viikossa, mutta orkesteriteokset ovat vallan kiellettyjä.

* "least publishable unit eli pienin julkaistavissa oleva tekele"

Lähde: Acatiimi 1/2007, 25.

Ansassa?

Lumivalko, ruusunpuna on jäänyt paitsi tekniikan, myös oman nimimerkkinsä vangiksi. On vaikea kertoa hyviä uutisia Talosta, kun valitsee lajikseen sarkasmin ja tehtäväkseen kollektiivisen ahdistuksen purkamisen. On vaikeaa sekä kertoa normaalista Talon arjesta että kohdistaa kritiikkiään tarpeeksi konkreettisesti. Kyllähän niitä ihmisiin ja yksittäisiin laitoksiin ja taloihin kohdistuvia esimerkkejä olisi mutta hittoako tässä ketään sormella osoittamaan. Eikä Lumivalko, ruusunpuna myöskään vielä halua että ilmiantaa itsensä. Tekee sen sitten nimellä kun on sen aika. Aika sekin tulee.

Olkoonkin, ettei Lumivalko, ruusunpuna edelleenkään näe kovin valoisia päiviä. Paitsi silloin, kun keskittyy omaan työhönsä ja onnistuu hätistelemaan sähköpostissa ja ovensuussa hyörivät kollegat ja opiskelijat. Olisipa ensi viikko sellainen ainakin 50-prosenttisesti.